Tarjoamme lapsilähtöistä, laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta kahdessa pienessä kodinomaisessa päiväkodissa Oulunkylässä, jo yli 25 vuoden kokemuksella, ilolla ja suurella sydämellä!
Kannatusyhdistys ylläpitäää kahta pientä kielikylpy/suihkupäiväkotia, joissa on yhteensä hoitopaikkoja lähes viidellekymmenelle 0-6-vuotiaalle lapselle. Meidät on hyväksytty esiopetusta järjestäväksi päiväkodiksi. Ensimmäinen päiväkoti on toiminut samoissa tiloissa jo vuodesta 1995 ja uusi päiväkoti aloitti 15.4.2019.
Asiakkaitamme ovat tavalliset perheet, jotka haluavat lapsensa hoitoon pieneen kodinomaiseen päiväkotiin, samalla antaen lapselleen kielitaidon lahjan. Tarjoamme kielenopetuksen ohella laadukasta varhaiskasvatusta kodikkaassa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukas varhaiskasvatus tarkoittaa meille esimerkiksi seuraavia asioita:
pienet ryhmät
vähän vaihtuvuutta työntekijöissä, eli panostetaan työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen
runsaasti monipuolista toimintaa ikätasoisesti
paljon syliä ja kiireetöntä arkea lasten kanssa
aito osallisuus ja lasten sekä perheiden kuuleminen ja huomioiminen
koulutettu ja sitoutunut henkilökunta
avoimuus ja rento yhteistyö vanhempien kanssa
iloinen, rento, viihtyisä, keskusteleva ja hyväksyvä ilmapiiri
panostusta laaja-alaiseen osaamiseen ja vasun tuntemus
moniammatillinen ja monikulttuurinen tiimi joka jakaa saman arvopohjan
positiivinen pedagogiikka
Yhdistys on yleishyödyllinen, tarjoamme voittoa tavoittelematta lapsille ihanan päiväkodin ja työntekijöille työpaikan jossa viihdytään.
Kielikylpy
Nenäpäivä-myyjäisiin askartelua
Päiväkodin tulevilta lapsilta ei edellytetä entuudestaan englanninkielen taitoa. Lapset oppivat uutta kieltä luonnollisesti yhteisen toiminnan, laulujen ja lorujen, tarinoiden, kuvakirjojen sekä arkipäiväisten keskustelujen ja rutiinien kautta.
Vanhempien ei myöskään tarvitse osata englantia, sillä tiedotamme toiminnasta pääosin suomeksi ja aina on paikalla joku, jonka kanssa jutella suomeksi.
Englanninopetus tapahtuu enimmäkseen pienryhmissä ja koko talon yhteisissä tuokioissa sekä arjen tilanteissa kuten ruokailu ja pukeutuminen. Vapaan leikin aikana lapset saavat itse valita käyttämänsä kielen, usein leikin kieli on suomi.
Anna lapsellesi kielitaidon lahja!
Tavoitteet
Biliboista on moneksi!
Toiminnan päämääränä on luova, itseään omista lähtökohdistaan vapaasti ilmaisemaan kykenevä, itseensä luottava, oppiva ja oivaltava pieni ihminen, jolla on myönteinen minäkuva ja sylin täydeltä onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia päiväkotivuosilta.
Haluamme mahdollistaa kaikille lapsille monia merkityksellisiä ja positiivisia kokemuksia itsestä oppijana, ryhmän jäsenenä ja toimijana päiväkotivuosien aikana, jotka kantavat pitkälle koulutielle.
Haluamme huomata joka lapsessa hyvän.
Lapsiryhmät
Työpaja pihalla
OEK:issa Pienryhmiä on kaksi: vuonna 2021-2022 Cupcakes ja Doughnuts. OK:ssa on pienryhmiä myös kaksi: Sweeties ja Lollipops. Lapset jaetaan pienryhmiin iän perusteella. Päiväkodin toimintaa suunnitellaan aina lähtökohtana lasten osallisuus ja yksilölliset tarpeet, perheitä unohtamatta. Kaikki ryhmät osallistuvat monipuoliseen toimintaan, mutta vapaalle ja kiireettömälle leikille varataan myös runsaasti aikaa. Eskareilla ja Viskareilla on hiukan enemmän ohjattua toimintaa, retkiä ja erilaisia projekteja. Ryhmissä on 8-14 lasta. Pienryhmiä jaetaan vielä pienempiin pikkuryhmiin, joissa kokoonnutaan aamupiireihin, retkeillään, jumpataan, taiteillaan, leivotaan ja paljon muuta! Pienissä päiväkodeissa kaikki lapset ja aikuiset tulevat nopeasti tutuksi toisilleen, eli vaikka joka lapsella on oma nimetty hoitaja/opettaja, panostamme siihen, että kaikki aikuiset tulevat tutuiksi ja turvallisiksi. Työtyytyväisyys on meillä korkealla, eikä meillä ole jatkuvaa vaihtuvuutta työntekijöissä.
Kannatusyhdistys
Kaikki vanhemmat kuuluvat kannatusyhdistykseen. Yhdistykselle valitaan hallitus vanhempien joukosta vuosikokouksessa. Päiväkodin vanhemmilla on myös aktiivinen Hupitoimikunta, joka suunnittelee ja järjestää hauskaa, yhteisöllistä toimintaa kaikille. Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita niin hallitukseen kuin hupitoimikuntaankin.
Päiväkodin toiminnasta, pedagogisista linjauksista, yhteisistä käytännöistä, rekrytoinnista, henkilöstöjohtamisesta jne. vastaa päiväkodinjohtaja tiimeineen.
Yhdessä teemme tästä päiväkodista parhaan!
Hoitomuodot
Tarjoamme sekä koko- että osapäivähoitoa ja niiden väliltä perheille sopivia variaatioita. Osapäivähoito voi olla 5-6h päivässä tai esimerkiksi kolme tai neljä päivää viikossa, kysy näistä meiltä lisää!
Olemme joustavia hoitomuotojen räätälöinnissä, jotta palvelu varmasti vastaa perheiden tarpeita. Hoitomuotoa voi muuttaa myös kesken kauden, jos elämäntilanne muuttuu ja päiväkodin ryhmien muodostukset sen sallivat.
Arvot ja pedagogiikka
Arvojamme ovat tasavertaisuus, turvallisuus ja lapsilähtöisyys. Kuuntelemme lapsia ja vanhempia, annamme leikille aikaa ja luomme kiireettömän arjen, kunnioitamme ja arvostamme erilaisuutta, annamme lapsille sylin ja haleja, toimimme johdonmukaisesti ja ammatillisesti tiiminä panostaen hyvään ilmapiiriin. Pysyvät aikuiset ovat arjessa läsnä ja lähellä, luoden turvallisen oppimisympäristön kaikille lapsille.
Oppimisen tärkein menetelmä on leikki, lapsen luontaiset tavat oppia otetaan huomioon ja jokaiselle työntekijälle varataan runsaasti aikaa oman ryhmän toiminnan suunnitteluun.